Syntytarina

Palasin takaisin kotiseudulleni Saimaan saaristoon vuonna 2005. Toimiessani monenlaisissa tehtävissä eri aloilla vaivasi päätäni yhä paheneva ”välitilakokemus”. Huomasin liikuskelevani erilaisten asioiden, ihmisten ja toimijoiden välissä. Näin monenlaisia resursseja, mahdollisuuksia ja toisaalta kysyntää ja niukkuutta, mutta ne eivät läheskään aina tuntuneet kohtaavan.

Kun paine välitilassa kasvoi liian suureksi, päädyin vuonna 2018 perustamaan yhteisetuosuuskunnan nimeltään Saimaa Coop. Lopullisen sysäyksen sille antoi tarve saada Puumalaan syntyneelle pyöräilyreitille vuokrapyöriä, joita kukaan ei yksin tarjonnut. Kokeilimme paikata tuon palvelupuutteen yhdessä usean yrityksen voimin. Ensimmäinen yhtestoimintapalvelumme, Saimaa Bikes, oli syntynyt.

Saimaa Coop on välitilatoimija, joka tarjoaa kaikille halukkaille yhteisen alustan toimia, koota, tutkia ja rakentaa työtä yhteisessä välitilassa.

Uskon vakaasti, että juuri tuolla välitilassa on mahdollista löytää se kuuluisa, paljon toivottu, mutta erittäin harvoin nähty “JOKU”. Jotta tärkeät tehtävät eivät jäisi tekemättä ja katoaisi välitilaan. Jotta yhdessä, vastuullisesti, yhteistä etua etsien onnistuisimme kokoamaan tekemättömän työn Onnelliseksi työksi. Jotta tulevaisuudessakin voimme asuttaa Saimaan seutua ja pitää siitä huolta.

Olitpa sitten yksittäinen henkilö, yritys tai yhteisö, olet tervetullut tekemään yhteistä työtä Saimaa Coopiin, ja etsimään yhdessä sitä jotain, jota juuri sinä tarvitset tehdäksesi onnellista työtä.

Sanna Korhonen
Saimaan saaristolainen,
Saimaa Coop -osuuskunnan perustajajäsen

Ps. Jos haluat lukea lisää osuuskunnan tausta-ajatuksia, sellaisia löytyy vaikkapa tästä Puumalan lehden blogikirjoituksesta vuodelta 2020 https://puumalalehti.fi/haloopuumala/saaristolaiselamaa-iii/

Saaristolaiselämää III
25.3.2020

Korona. Minulla ei ole siitä mitään uutta sanottavaa, koska se on nyt. Mieheni sanoo, että minulta puuttuu aikamuodoista preesens. Siis se nykyistä tekemistä tai tapahtumista kuvaava verbin aikamuoto. Menneisyys on tärkeä, koska siitä voin yrittää oppia jotain, ainakin silloin, kun satun vielä muistamaan jotain. Tämä hetki on minulle vain siirtymä menneestä tulevaan. Mieluiten nostan katseeni horisonttiin. Kaikkein parasta on päästä mielikuvituksen kanssa vielä sitäkin kauemmas.

Koronan keskelläkin ajatukseni liikkuvat menneisyyden kautta tulevaisuudessa. Koronan tyhjentämistä kaduista ja kauppakeskuksista tulee mieleen vanhan amerikkalaisen tv-sarjan osa ”Where is everybody”. Siinä mies herää kaupungissa, eikä muista kuka on. Kaupunki vaikuttaa elävältä ja kaikki perustarpeet ovat olemassa. Huoltoasemalla kahvikin on pannussa kuumaa, mutta missään ei ole muita ihmisiä, joihin suhteuttaa itsensä. Ihmisyys katoaa. Tilanne osoittautuu lopulta hallusinaatioksi riittävän pitkän eristämisen seurauksena.

Tätä yksinjäämisen logiikkaa olen pohtinut hiljenevillä maaseuduilla. Meillä on täällä kaikki mahdollisuudet tyydyttää välttämättömät fyysiset perustarpeemme. Mutta jos meillä ei ole enää toisia ihmisiä, katoamme itsekin. On riski jäädä alueelle, jossa voi lopulta jäädä yksin.

Haaveillessani osuuskunnasta, jossa olemassa olevilla voimavaroilla, yhdessä toistemme kanssa, ratkaisisimme työhön ja elinmahdollisuuksiin liittyviä haasteita, päässäni pyöri hieman sarkastisesti tuo ajatus ”where is everybody” (missä kaikki ovat?). Lopulta se tuli osaksi Saimaa Coop osuuskunnan strategiaa. Siinä todetaan Saimaan seudusta ”It´s good to be here” (täällä on hyvä olla) ja kutsutaan muita mukaan kysyen ”so where is everybody”. Viimeistään nykyisen kriisin aikana huomaamme, miten paljon elämän edellytyksiä meillä täällä on. Nyt on aika kertoa siitä muille, luoda edellytyksiä ihmisille jäädä ja uusille tulla.

Ollessani pari viikkoa sitten yhdistetyllä opinto- ja lomamatkalla Kainuussa, olin taas hieman futuristisissa tunnelmissa. Hossan hiljaisella kylänraitilla, hiljentyneiden talojen keskellä kuuntelin harvalukuisten paikallisten tarinaa alueen uusimmista yrittäjistä, isoista ranskalaisista matkatoimistoista. Kuulosti hieman siltä kuin ne olisivat keskelle hiljentynyttä Kainuun korpea laskeutuneet ufot. Ne olivat purkaneet omista aluksistaan uudet hotellit, rekikoirat, henkilökunnan, ranskalaiset autot (tietysti citroen merkkisiä) ja lopuksi vielä haalariasuiset asiakkaansa, ja asettautuneet taloksi.

Paikalliset olivat seuranneet hieman hämmentyneinä, mutta toiveikkaina tulijoita. Tulihan kylälle uutta eloa. Mutta pettymyksekseen kyläläiset vaikuttivat jääneen sivusta seuraajiksi. Eivät saaneet kontaktia uusiin tulijoihin. Tulijat eivät tarvinneetkaan paikallisia ja heidän osaamistaan. Tulijat olivat hyvin omavaraisia. Heille riitti Kainuun ilmainen puhdas luonto ja lumi. He olivat riittävän varakkaita ja kykenivät nopeasti investoimaan itse kaiken, mitä tarvitsivat, isompien itselle jäävien voittojen toivossa.

Toivoa sopii, että seudun kauneus ja puhtaus saa uudet tulijat asettumaan asumaan ja paikallistumaan, eivätkä he lennä rahoineen pois kun seuraava houkuttelevampi kohde löytyy. Jospa he sitoutuvat seutuun vähitellen ja pitävät sen sielun elävänä.

Jokainen uskoo johonkin. Minä uskon, että hiljaisten seutujen pelastajaksi ei tarvitse odottaa ufoja. Arvoperustaisella, luonnon ja kanssaihmisten kunnioittamiseen ja arvostamiseen perustuvalla yhteistoiminnalla voidaan kerätä pieniäkin aineellisia ja aineettomia pääomia yhteen. Tehdään sitten niiden avulla jotain tarpeeksi suurta ja riittävän kannattavaa vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti. Luodaan elämisen edellytyksiä kaikille. Pikavoittoja ei tällä tavalla saavuteta, mutta pikavoitoista hyötyvät yleensä vain harvat ja kaikkein vähiten luonto.

Tulevaisuudessa elävälle arki ei ole helppoa. On yritettävä saada luunsa liikkeelle joka päivä sen vuoksi, mitä ei voi vielä todistaa varmaksi. Miehelleni voin kuitenkin muistuttaa, että suomenkielessä preesens kuvaa myös tulevaa. Ehkä minulla sittenkin on myös preesens?

Sanna Korhonen

Kirjoittaja on Saimaan saaristolainen ja Hanhiniityn yrittäjä